Maataloustuotteet

28.10.2017, 20:05

Tilaesittely

2512017_171212_2.jpg3112017_95747_0.jpg
”Pientila Vojakkalassa moneen harrastukseen”.
Näin luki Helsingin Sanomien myynti-ilmoituksessa kesällä 1997, ja tähän tartuimme.

Mäntylän tila Lopen Vojakkalassa tarjoaa puitteet niin monimuotoiselle yritystoiminnalle kuin elämisellekin.

Kotitarpeiksi tilallamme kasvatetaan perunaa ja kasviksia. Maa-artisokan viljelyalaa on nostettu ja sitä riittää myös myyntiin, samoin talvivalkosipulia. Kasvihuoneesta tomaattia ja kurkkua riittää sesonkina ohikulkijoillekin. Pihapellon mustaherukaa on myös yli oman tarpeen.

Vuohet ja kanit jalostavat heinämaitten tuotokset maidoksi ja lihaksi.

Kesällä 2016 viljelytoiminta laajeni sukutilalle Riihimäelle. Hirvenojan tilalla tuotetaan mm. härkäpapua, kauraa ja ohraa.
Kysy tarjousta rehuksi.
Härkäpapua pakataan myös elintarvikkeeksi, katso erilliseltä sivulta lisätietoa.
Tomaatit.jpgKasvihuone.jpgKamomilla.jpg


Härkäpapu

Myynnissämme puhdistettua ja kuivattua Härkäpapua (lajike Kontu).
Harkapapupussit_IMG_6220.jpg732017_92149_0.jpg
Papu on viljelty ilman keinolannoitteita ja torjunta-aineita.
Kuoreton rouhe
0,5kg (4 €) ja 1 kg (7 €)
Kokonainen
0,5 kg 2,50 € ja 1 kg (3,75 €)
'Rokkapapu' kokonaisen ja rouhitun sekoitus
1 kg (3,50 €)
Tuotteet noudettavissa suoraan tuottajalta, toimitukset sopimuksen mukaan.
Härkäpapuamme on saatavana myös seuraavista myymälöistä:
- Säästö-Kareilta Lopen Pehtoorista
- Suvitien kotieläintilan valikoimista, myymälä avoinna sunnuntaisin klo 14:00 - 17:00.
- Pelto-Seppälän tilapuodista
- Lopen iltatoreilta kesätorstaisin

Myös suurtalouksille, pakaten 2 kg pakkauksiin tai säkkitavarana.
Härkäpapu sopii myös eläinten rehuksi. Kysy tarjousta!

1712017_131714_0.jpgPapupelto.jpg

Härkäpapu on vanha välillä unohduksissakin ollut viljelykasvi. Suomen oloissa hyvin kasvava härkäpapu on valkuaisainepitoisuutensa ansiosta varsinaista terveysruokaa. Hyvän makuinen härkäpapu sisältää yli 30 prosenttia proteiineja ja sopii käytettäväksi monenlaisiin ruokiin ja myös naposteltavaksi.

Kuivattua härkäpapua on liotettava (2-12 tuntia, rouhittu - kokonainen) ja keitettävä (n. 30 minuuttia) ruoansulatukselle haitallisten lektiinien poistamiseksi.

Härkäpapu sopii kaikkeen ruoanvalmistukseen ja kokeile sitä myös leivontaan. Voit valmistaa perinteisen hernesopan tapaan maittavaa härkäpapurokkaa, liottaa pavut sosekeiton pohjaksi, lisätä muihinkin keittoihin ja kastikkeisiin.
Rouhittu härkäpapu sopii hyvin myös makaroni- ja kaalilaatikoihin, erilaisiin pihveihin, hummukseen ym.  Keitetyt ja maustetut kokopavut (esim. sitruunamarinadi) sopivat lisäkkeiksi ja  salaatteihin. Vain mielikuvitus on rajana, kokeile!
Aluksi voit kokeilla esim. jotain näistä resepteistä.

Härkäpapurouheesta:

Huom. kastikkeissa rouhittu härkäpapu saostaa liemen, erillistä suurustetta ei tarvita.

Kokonaisesta härkäpavusta:

Lisätietoa härkäpavusta:

Ravintopitoisuudet:
Kuivattu papu, 100 g:
energiaa
hiilihydraatteja
rasvaa
proteiinia
kuitua
kaliumia
kalsiumia
rautaa
niasiinia
foolihappoa

1583 kJ (378 kcal)
58,3 g
2,6 g
30,4 g
2,4 g
320 mg
48 mg
0,7 mg
1,3 mg
145 µg
Tiedot Raahen Ekoilua ry:n sivustolta

Maa-artisokka

732017_93132_0.jpgMaa-artisokkaa 0,5kg (hinta 3,50 €) ja 1 kg (hinta 7 €) pakkauksissa. Isommat erät sopimuksen mukaan.
Tuotteet noudettavissa suoraan tuottajalta, toimitukset sopimuksen mukaan.

Maa-artisokka raakana on lähes mauton. Kypsien maa-artisokkien makeus on peräisin inuliinista, joka ei vaadi insuliinia hajotakseen. Maa-artisokka sopiikin siis hyvin myös diabeetikkojen ravinnoksi.

Maa-artisokkaa käytetään useimmiten sosekeitoissa. Kokeile sitä maustamaan perinteistä perunamuusia - jo pienikin määrä maa-artisokkaa antaa muusille juhlavan maun, ja se sopii muusiin myös porkkanan kera. Maa-artisokka on myös herkkua viipaloituna ja voissa pannulla paistettuna, vain suola mausteenaan ja se antaa erinomaisen maun liha-, kala- ja kasvisliemien mausteena.


Vinkki viherpeukaloille:

Jos haluat kokeilla maa-artisokan kasvatusta, voit ostaa meiltä isokoista istukasmukulaa aikaisin keväällä maahan laitettavaksi. Maa-artisokka on rotevakasvuinen, reilusti yli 2 metriä korkeaksi kasvava, perunan tapaan viljeltävä kasvi, joka tuottaa runsaan mukulasadon. VIljelyksessämme on runsassatoinen ja kukkiva, vanha kanta.

Varoituksen sana: maa-artisokkaa on hankala saada hävitettyä maasta, kun sen kerran istuttaa. Se lähtee kasvuun pienistä maavarren palasistakin, vaikka varsinaiset mukulat olisi kerätty syötäväksi.

Kokeile vaikkapa näitä reseptejä.

Maa-artisokka.jpgMaa-artisokkapelto.jpg


Lisätietoa maa-artisokasta:
Ravintopitoisuudet:


Rehuviljaa

2512017_171025_0.jpg
Eläinten rehuksi kauraa, ohraa, vehnää ja härkäpapua. Kysy tarjousta!
Myös säkkitavarana tai omiin säiliöihin pien-/kotitarvetuottajille.
Päävarasto Riihimäellä.

Kanit

Erikokoisia ja monenvärisiä pupunpoikasia lemmikeiksi tai kotitarvetuotantoon, kysy myös täysi-ikäisiä siitoskaneja. Hinta 50€ / kani.
Pystykorvia, luppakorvia, ropelikorvia ja myös laikukkaita yksilöitä. Aikuisten paino 4-6,5 kg.

Kesyjen emojen ja rauhallisten pupupoikueiden kanssa voimme vierailla myös päiväkodeissa ja yleisötapahtumissa, kysy tarjousta.

Kasvattamamme kaniinit ovat risteytyksiä. Alkuperäinen kanta 2004 oli melko pienikokoista (1,5 - 2,5kg). Joukkoa on täydennetty ranskanlupalla, belgianjätillä ym. Luppakorvaisuutta esiintyy, mutta myös täysin pystykorvia on joukossa.

Kesäisin kanimme laiduntavat omissa häkeissään. Meillä kanit hoitavat nurmikoiden leikkuun, ja häkkejä siirretäänkin useita kertoja päivässä. Myös laidunhäkeissä on suojaisat pesäkopit.

Ota yhteyttä ja kysy myytävien tilannetta. Yleensä niissä on valinnanvaraa.

Kanikuva.jpg

Vuohet

2512017_175943_0.jpgElli & Elvis.jpgVuohet.jpg

Maalla asumisen hyviin puoliin kuuluu mahdollisuus monenmoiseen harrasteluun. Haave omista vuohista vaihtui todeksi keväällä 2004, kun pari kutturouvaa ja yksi kuttuneiti muuttivat meille. Kesän myötä päästiin myös lypsämään ja tekemään juustoja omasta maidosta.

Vuohet ovat meillä sekä lemmikkejä että hyötyeläimiä. Pihapiirissä laiduntavat vuohet pitävät nurkkapusikot järjestyksessä ja lähiniityt kunnossa. Eikä tarvitse ihmetellä, mihin perunankuoret tai vialliset kasvikset laittaisi! Rapsutuksia ja hellittelyjä ollaan valmiita vastaanottamaan koska tahansa.
Kuttumme lypsetään kesäaikaan aamuin illoin, talvisin maitomäärän vähentyessä riittää lypsy kerran päivässä. Makoisa kutunmaito on meillä ruokajuoma, mutta sitä riittää kesäisin myös jukurtin, viilin ja piimän valmistukseen. Kefiiriä valmistetaan igor-sienen avustamana.
Myös kutunjuustoa ja itse tehtyä fetaa sekä raejuustoa ja leipäjuustoa tehdään, kun maitoa on normaalia päiväkäyttöä enemmän.

Jos vuohet ja vuohenmaidon käyttö kotitarpeiksi kiinnostaa, tule tutustumaan!

Poikimiset ajoittuvat yleensä kevättalveen, jolloin voi olla mahdollista päästä näkemään myös pikkukilejä. Ja koska kuttulaumaamme ei ole tarkoitus kasvattaa kotitarpeita suuremmaksi, riittää kilejä yleensä myös myytäväksi.

Vuohilaumaamme komistaa tätä nykyä myös pari astumiskykyistä pukkia.
Komeasarviset ja uhkeat Alajärven Culbert (musta) ja Mäntylän Iivari (valkoinen) ovat valmiita vastaanottamaan myös vieraita kutturouvia ja -neitejä, ns. päiväkahvien merkeissä (= astutuspalvelua).

Vierailemme mielellämme kuttujen ja mahdollisten kilien kanssa myös yleisötapahtumissa. Mm. Poronpolulla olemme parina syksynä olleet Ellin ja Unelman kanssa, ja keväällä 2016 poikkesimme Eedilässä ilahduttamassa vanhuksia ja vieraillutta koululaisryhmää Ellin ja Alli-kilin kanssa.

Pukit 2016-03-03 13.53.01.jpgKili.jpgElli.jpg