Maalla asumisen hyviin puoliin kuuluu mahdollisuus monenmoiseen harrasteluun. Haave omista vuohista vaihtui todeksi keväällä 2004, kun pari kutturouvaa ja yksi kuttuneiti muuttivat meille. Kesän myötä päästiin myös lypsämään ja tekemään juustoja omasta maidosta.
Vuohet ovat meillä sekä lemmikkejä että hyötyeläimiä. Pihapiirissä laiduntavat vuohet pitävät nurkkapusikot järjestyksessä ja lähiniityt kunnossa. Eikä tarvitse ihmetellä, mihin perunankuoret tai vialliset kasvikset laittaisi! Rapsutuksia ja hellittelyjä ollaan valmiita vastaanottamaan koska tahansa.
Kuttumme lypsetään kesäaikaan aamuin illoin, talvisin maitomäärän vähentyessä riittää lypsy kerran päivässä. Makoisa kutunmaito on meillä ruokajuoma, mutta sitä riittää kesäisin myös jukurtin, viilin ja piimän valmistukseen. Kefiiriä valmistetaan igor-sienen avustamana.
Myös kutunjuustoa ja itse tehtyä fetaa sekä raejuustoa ja leipäjuustoa tehdään, kun maitoa on normaalia päiväkäyttöä enemmän.
Jos vuohet ja vuohenmaidon käyttö kotitarpeiksi kiinnostaa, tule tutustumaan!
Poikimiset ajoittuvat yleensä kevättalveen, jolloin voi olla mahdollista päästä näkemään myös pikkukilejä. Ja koska kuttulaumaamme ei ole tarkoitus kasvattaa kotitarpeita suuremmaksi, riittää kilejä yleensä myös myytäväksi.
Vuohilaumaamme komistaa myös muutama astumiskykyinen siitospukki.
Tammimäen Caesar on pukkilinjaa 7, Noukan Utaja linjaa 14 ja omat kasvatit Vellu ja Viuhti ovat linjattomana ProAgrian pukkitaulussa olevan Pihlavan Tsingis Khanin poikia.
Aikuisia pukkeja en lainaa, mutta kiimaisen kutun kanssa voi poikeata sovitusti päivävierailulla.
Vierailemme mielellämme kuttujen ja mahdollisten kilien kanssa myös yleisötapahtumissa. Mm. Poronpolulla olemme monena syksynä olleet Ellin ja Unelman kanssa, ja keväällä 2016 poikkesimme Eedilässä ilahduttamassa vanhuksia ja vieraillutta koululaisryhmää Ellin ja Alli-kilin kanssa.